Soanlahti

Soanlahti oli kunta Raja-Karjalassa, Jänisjärven koillispuolella, pinta-ala 448,4 km2 (maata); väkiluku v. 1939 oli 3 106

Säästöpankin perustaminen

Samalla matkalla kuin Korpiselän Säästöpankin oli tarkastaja G. Järnefelt pannut alulle myös Soanlahden Säästöpankin perustamisen. Sitä tarkoittava kokous oli pidetty maaliskuun 21. päivänä 1901. "Päätettiin perustaa säästöpankki ja valittiin 4-miehinen toimikunta sääntöehdotusta laatimaan", kuuluu tarkastajan muistiinpano tästä tilaisuudesta. Jo seuraavan heinäkuun alussa tarkastaja tiedusteli kuntakokouksen esimieheltä Eero Huoviselta, miten säästöpankin perustaminen edistyi. Ja edistyihän se. Syyskuun 6. päivänä 1901 säästöpankin sääntöehdotus oli tarkastajalla lausunnon antamista varten, jolloin mm. enintä talletusmäärää koskeva pykälä täälläkin joutui erityisen huomion kohteeksi.

Säästöpankin hallituksen muodostaminen kohtasi vaikeuksia. Kun tarkastaja lopultakin sai tiedusteluihinsa vastauksen, kirjoitti hän toukokuun 6. päivänä samaiselle Eero Huoviselle: "Kyllä olen kuullut ja nähnyt monenlaisia esteitä, miksi ei jollakin paikkakunnalla saada säästöpankkia toimeksi, mutta semmoista syytä, kuin mikä teidän paikkakunnallanne tuntuu estävän säästöpankin alkamista, en ole voinut uneksiakaan. Kaikilla paikkakunnilla, missä säästöpankkeja löytyy, pitävät paikkakuntalaiset kunniana kuulua säästöpankin hallitukseen, ja ansaitsevatkin säästöpankin virat suurimman kunnioituksen katsoen siihen yleishyödylliseen ja siunausta tuottavaan tehtävään, mikä säästöpankeilla on päämääränään." Vallitsevista epäluuloista huolimatta saatiin hallitus lopulta täälläkin muodostetuksi, koskapa tarkastaja elokuun 13. päivänä 1902 lähettää oppaan ja ohjeita kirjanpitokirjojen hankkimisesta hallituksen puheenjohtajalle, kauppias Protkujeffille ja toivoo, että säästötöpankin kamreeri, rouva — eli kuten vuosikertomuksessa sanotaan, nimiesmiehen emäntä — Hilma Könönen tarkoin tutkisi säästöpankin hoito opasta. Muina jäseninä ensimmäisessä hallituksessa olivat opettaja Evald Veckman, talolliset Onni Partanen, Juhana Juhananp. Nissinen, Iivana Aikonen ja Gregorei Pötsönen, varajäseninä Risto Huovinen ja Juhana Matinp. Nissinen. Jo syyskuun 23. päivänä 1903 varatuomarin rouva Hilma Könönen paikkakunnalta muuton vuoksi luopui kamreerin toimesta ja hänen tilalleen valittiin kamreeriksi kansakoulunopettajan vaimo Maria Huovinen.

Säästöpankki oli aloittanut toimintansa 17. marraskuuta 1902 kauppias Protkujeffin talossa kirkonkylässä. Sitä pidettiin avoinna joka kuukauden 15. paivänä klo 12—13.

Tarkastaja Järnefelt on merkinnyt muistikirjaansa maaliskuun 18. päivänä 1904: "Keskinäiset eripuraisuudet kuntalaisten välillä vaikuttanevat, ettei säästöpankki koskaan tule suuresti edistymään. Varaesimies oli erotettu pois hallituksesta syystä, kun hän oli ollut säästöpankin toiminnalle vastainen.' Hän oli mm. järjestänyt kuntakokouksen samaan ajankohtaan kuin samassa huoneessa piti olla säästöpankin kokous. "Kunnollisista kirjureista tuntui myös olevan puutetta."

Saman vuoden syksyllä tarkastaja Järnefelt kirjoitti tuttavalleen tohtori R. Vegeliukselle Soanlahdella tiedustellen hänen mielipidettään siitä, miksi säästöpankki monien rettelöiden jälkeen alkuun päästyään viettää erittäin kituvaa elämää ja kehittyy heikosti. Saiko hän kirjeeseensä vastauksen, ei ole tiedossa.

Kiistakysymyksiä

Vuonna 1910 kunnan rahastonhoito aiottiin siirtää Soanlahden Säästöpankille. Kun sitä varten oli sääntöjä muutettava, haluttiin samalla kertaa sääntöihin saada sellainen muutos, että hallituksen jäsen, varajäsen ja kamreeri voisivat saada lainoja säästöpankista. Tämä on monissa säästöpankeissa ollut kipeä kysymys, onpa se siellä täällä vaikeuttanut sopivien jäsenten saamista säästöpankin hallitukseen. Tarkastajan täytyi neuvoa jättämään tällainen suunnitelma, koska niin muutettuja sääntöjä ei missään tapauksessa olisi vahvistettu. Vuoden 1911 tilinpäätöksen johdosta tarkastaja sai aiheen huomauttaa suuremman säästäväisyyden välttämättömyyttä pienen säästöpankin hoidossa. Säästöpankki oli näet taas tuottanut tappiota suureksi osaksi sen johdosta, että useiden kymmenien tuhansien markkojen talletuslisäyksestä huolimatta oli otettu suuri tilapäislaina antolainauksen lisäämiseksi. "Millä aiotte sen nyt saada maksetuksi, sillä tuskinpa säästöönpanoja paljonkaan tulee tänä vuonna", kirjoitti tarkastaja.

Erään talon ostosta syntyi Soanlahden Säästöpankissa v. 1919 vähäinen kriisi. Hallitus oli näet päättänyt ostaa säästöpankin toimitaloksi insinööri Winterin talon. Asiasta oli jo sovittu myyjän kanssa, mutta isännät hylkäsivät kaupan. Sen johdosta myyjä sanoi irti huomattavan määrän talletuksiaan. Tarkastus kielsi ottamasta luottoa talletusten maksamiseen ja neuvoi sanomaan irti vieraspaikkakuntalaisten lainoja. Säästöpankin hallitus asetti paikkansa käytettäväksi ja vetosi tarkastajaan. Tarkastaja piti ehdotettua talonkauppaa suotavana ja edullisempana kuin oman talon rakentamista sekä tulevaisuutta silmällä pitäen turvallisempana kuin vuokralla olemista, mutta huomautti samalla, että säästöpankin hallituksella ei ole oikeutta erota kesken toimikauttaan. Ellei asiasta muuten voida sopia, on kiinteistöstä hankittava puolueettomien asiantuntijoiden arvostelu ja lausunto, minkä jälkeen asia alistetaan maaherran ratkaistavaksi. "Välttääkseen kirjeessä mainittuja sovinto-oikeuskuluja ja isännistön kanssa eripuraisuutta" hallitus perääntyi, ja osuuskauppa osti talon maksaen siitä 26 500 mk.

Säästöpankki näyttää niihin aikoihin olleen vuokralaisena osuuskaupan huoneistossa. Asema oli jonkin verran vaikea ja sekava sen johdosta, että osuuskauppa maksoi huomattavasti korkeampaa korkoa kuin säästöpankki, mutta samalla säästöpankin hallituksen jäseniä ja isäntiä oli myös osuuskaupan johtoelimissä. Osuuskassojenkin kanssa kilpailu oli kovaa. Vuoden 1935 vuosikertomukseen sisältyi siitä pieni esimerkki: "Vielä on asetettu koululipas kouluun, jossa sellaista ei ennestään ollut seurauksella, että kohta ilmestyi sen rinnalle toinen, osuuskassan asettama lipas." Kilpailu pakotti säästöpankin myös eräinä vuosina pitämään talletuskoron suhteettoman korkeana, mutta huoneistoasiassa tästä kilpailusta osuusliikkeiden kanssa säästöpankille oli todellista hyötyä, kuten edempänä saamme nähdä.

Heikkoa harrastusta

Soanlahden Säästöpankin hoito antoi jo 1920-luvulla säästöpankkitarkastukselle aihetta moniin huomautuksiin. Säästöpankki oli mm. jo vuosia harjoittanut vekseliliikettä, vaikka sitä ei ollut säännöissä määrätty, kirjanpito di puutteellista, kiinnityslainoja oli vähän eikä niissäkään ollut tarpeellisia Etteitä. Vuonna 1928 oli paljon talletuksia irtisanottu, ja niiden maksamiseksi oli liikepankeista otettu vekseliluottoa, mikä tietenkin rasitti säästöpankin korkotiliä. Vuonna 1929 tarkastaja merkitsi kertomukseensa: "Hallituksen jäseniä ei saatu tarkastustilaisuuteen, esteeksi ilmoitettiin sadeilma ja samana päivänä toimitettu lukkarinvaali. Kassakaapin sisälokeron avaimet olivat esimiehellä, eikä niitä noudettaessakaan saatu tarkastukseen." Asian harrastuksen ollessa tällaista, ei ole ihme, jos tarkastaja jatkoi, että "säästöpankin asiainhoito on ollut välinpitämättömissä ja taitamattomissa käsissä, jota osoittaa sekin, että kun säästöpankin kamreerin toimenhakijoiden joukossa samoin palkkaehdoin kuin nykyiselle kamreerille maksetaan, oli hakemassa yliopistosivistyksen saanut henkilö, paikkakunnan metsänhoitaja, ei häntä katsottu toimeen sopivaksi sen tähden, että hän on 'herra' ". Olisiko muutamia vuosia aikaisemmin naapuripitäjässä, Suistamossa, sattunut kavallus aiheuttanut soanlahtelaisten herranpelon? Nyt oli saatu säästöpankin johtoon "kirjanpidosta mitään tietämätön henkilö", joten kirjanpito oli peräti huolimatonta ja virheellistä. Virhevientejä oli paljon sekä sääntöjen vastaista menettelyä. Vekseleitä oli yli sääntöjen salliman määrän, mutta niistäkin puuttuivat leimamerkit ja siirrot. Kun v. 1932 kamreeri oli taas vaihtunut, merkitsi tarkastaja pöytäkirjaansa: "Hallituksen puheenjohtaja on peräti välinpitämätön säästöpankkiasiain hoidossa yleensä ja lainain vakuuksien riittävyyden huolehtimisessa erityisesti." Puheenjohtaja, joka samalla hoiti säästöpankin kassaa, oli myös kunnan kassanhoitajana, mikä oli vastoin yleisesti hyväksyttyä käytäntöä. Vuonna 1933 oli uloshaussa 26 lainaa ja 11 vekseliä, yhteensä 80 000 mk.

Hoito paranee

Vähitellen kuitenkin tämänkin säästöpankin hoito parani. Vuonna 1934 on tarkastuskertomukseen merkitty, että säästöpankin kirjanpito oli siistiä ja tarkkaa, mutta takauslainojen määrä oli edelleen 60 % koko antolainauksesta. Kodinlippaat ja kastelahjat otettiin käytäntöön v. 1935.

Säästöpankin toimintaa vaikeuttivat 1930-luvulla kehnot huoneisto-olot. Säästöpankki toimi näet "peräti huonossa huoneessa, vanhan kunnantuvan takahuoneessa, etuhuone oli varattu osuuskassalle ja kunnantoimistolle, jotka olivat valinneet aukioloajakseen parhaat päivät". Täältäkin jouduttiin v. 1936 muuttamaan. Silloin ostettiin säästöpankille kunnalta hyvällä liikepaikalla oleva talo ja korjautettiin se säästöpankin toimitaloksi, johon päästiin muuttamaan kesällä v. 1937. Korjauksen aikana säästöpankki oli joutunut toimimaan nuorisoseuran talossa.

Seuraavan vuoden tarkastuskertomuksessa merkittiin talletusten taas kasvaneen 100 000 mk, mutta sijoittamattomia varoja oli 30 % . "Säästöpankin toiminta näyttää elpyneen sen jälkeen, kun se on saanut pienen toimitalon parhaalta liikepaikalta ja sitä on ruvettu pitämään avoinna kaksi kertaa viikossa. Käsitykseni mukaan on pankin hallitus koettanut tehdä voitavansa sikäläisissä oloissa", kirjoittaa tarkastaja.

Tarkastaja Järnefeltin v. 1904 lausuma ennustus, ettei Soanlahden Säästöpankki koskaan tule suuresti edistymään, toteutui valitettavasti kirjaimelleen. Lähes neljän vuosikymmenen toiminnalla ei päästy ottolainauksessa täyteen miljoonaan markkaan. Pienenkin pitäjän säästöpankille se oli varsin vaatimaton tulos

Loppuvaiheet

Soanlahden Säästöpankin toiminta jatkui kotipaikkakunnalla koko talvisodan ajan. Hallituksen puheenjohtaja L. Nissinen ilmoitti Konnevedeltä huhtikuun 10. päivänä 1940, että säästöpankin kirjat olivat vielä matkalla. Kamreeri ei ollut saapunut, ja kun hänellä oli kassakaapin avain, hallitus ei päässyt käsiksi asiakirjoihin. Kesällä 1940 säästöpankin asiat siirrettiin säästöpankkien selvitystoimiston hoitoon. Säästöpankin talletukset olivat silloin 939 000 mk ja omat varat 53 000 mk.

Karjalan takaisin valtauksen jälkeen Soanlahden Säästöpankki ei enää aloittanut toimintaansa itsenäisenä säästöpankkina. Se yhdistettiin Sortavalan Säästöpankkiin samoin ehdoin kuin muutkin pienet säästöpankit. Soanlahdelle ei kuitenkaan avattu sivukonttoria, vaan tämän pitäjän asiat hoidettiin Suistamon konttorissa, joka aloitti toimintansa marraskuun 21. päivänä 1942.

Säästöpankin hallituksen puheenjohtajina toimivat mm

Juho Könönen          1925-27

Leander Nissinen     1928-36

Onni Arponen           1937-40

Kamreereina

I Muhonen                1925-27

Juho Könönen          1928

Emma E. Auvinen     1929

Yrjö Salojärvi              1930-31

I Kallio                        1932-38

T Suihko                     1939-40

Soanlahden Säästöpankin kehitystä valaisevat allaolevat tilastotiedot.

Lähde:

Luovutetun Karjalan Säästöpankit. s. 366-371. A.V.Tola. Jyväskylä 1970.

Säästöpankkien Keskus-Osake Pankki.