Soanlahti

Tilausmatka-Moilasen linja-auto kurvasi Suomussalmelta Nivalan Lahtelantielle Viitakankaan pihaan. Kuljettajana ollut Eero pakkasi jo illalla ensimmäiset tavarat autoon ja lähti aamulla varhaiseen hakemaan ensimmäisiä matkalaisia kyytiin Ylivieskasta. Nivalan kautta jatkoimme matkaa Haapajärvelle ja Iisalmen kautta Kuopioon.

Pysähdyimme Lapinlahdella Alapitkän kylällä ja katsoimme toukokuun lopulla paljastetun asutustoiminnan muistomerkin. Meistä muutama oli osallistunut paljastusjuhlaan, jossa kunniavieraana olivat mm. Vennamon lapset Meri,Raisa ja Pekka Vennamo. Merkki on Jaakkimasta kotoisen olleen Veikko Vennamon (1913-1997) näköispatsas ja sen on suunnitellut nyt jo yli kahdeksankymmentävuotias kuvanveistäjä Herman Joutsen. Vennamo toimi Maatalousministeriön asutusasiainosaston Ason päällikkönä 1940-1959 ja hänellä oli keskeinen osuus sodanjälkeisessä asutustoiminnassa. Kesäkuussa 1940 säädettiin Pika-asutuslaki ja toukokuussa 1945 Maanhankintalaki. Lain perustella muodostettiin 101 327 maatilaa ja sitä varten tarvittiin 2,8 miljoonaa hehtaaria maata. Näin karjalan evakot saatiin uuden elämän alkuun sotien jälkeen.

Kuopiosta nousi viimeinen kotiseutumatkalle lähtijä kyytiin ja näin meitä oli lähes 30. Mukana oli 11 henkilöä Löllöjen sukua ja kaukaisimmat olivat lähteneet reissuun Ruotsista saakka. Monta ensikertalaistakin oli saatu mukaan.

Rajamuodollisuudet menivät kohtuullisen joutuisasti.

Kuljettaja ajoi Suistamon kautta ja totesimme tien erittäin huonoksi. Muutamassa kohdassa auton pohja kolahti pahankuuloisesti, mutta pääsimme onnellisesti perille. Matkanjohtaja jakoi meille majapaikat taloihin ja kukin pääsi levähtämään pitkän matkan jälkeen. Taloista annettiin illallista ja sitten kukin virittäytyi tunnelmaan kävelemällä kylän raittia tai kuuntelemalla lintujen ääniä. Itse näin ja kuulin pihakoivuun istuneen käen kukkumisen. Enpä ole käkeä ennen niin läheltä kuullut. Harmi vain, että lähti ennen kuin kamera saatiin esille.

Aamulla pakattiin reppuja ja kyläläisten sekä J Ukkosen tarjoama kyyti alkoi viedä väkeä kotipaikoille. Löllön suku lähti Löllön- ja Hartikanvaaroille, toinen porukka suunnisti Prolanvaaraan, kolmas otti kyydin Soanjärvelle päin ja neljäs porukka suunnisti Pohjoispäähän. Osa jäi kylälle ja kävi laivarannassa ja uimapaikalla.

Me lähdimme toivorikkaina Veljakalle, jonne vie tie ohikulkutien puolesta välistä. Kävelimme vanhaa tienpohjaa jonkin matkaa ja tulimme kohtaan, jossa majavat olivat rakentaneet pitkän padon ja muodostaneet lammen entisten niittyjen paikalle. Retkikumppani putosi muutaman kerran majavan koloon, mutta hän veti nopeasti jalkansa ylös. Käännyimme oikealle, kuljimme jonkin aikaa niittyä pitkin ja sitten suunnistimme metsään. Minun piti huudella ja huhuilla karhuja karkoittaakseni, kun lievästi kammoan karhuja ja mielessäni pyöri edellisellä kerralla nähty karhun kynsimä puu. Huuhuilin, että ” onko kahvi jo valmiina, vieraita on tulossa, tai oikeastaan sukulaisia ja minulle tsaijut kun en juo kahvia, laittakaan piisiin jo tuli, nähdään mistä se savu nousee”. Jossakin välissä retkikumppani sanoi, että kyllä se karhu tämän ryskeen on kuullut ja on jo kaukana!

Ja itse mietin, että jos aikakello kiertyisikin taaksepäin ja joku meitä olisi odottamassa, mitä heiltä kysyisimme ja mitä kertoisimme? Osaisimmeko olla nöyriä ja kiitollisia menneiden sukupolvien edessä.

Kompassi olisi tarvittu suunnan näyttäjäksi metsässä. Löysimme metsästä karhin ja ämpärin jäänteet, mutta emme etsimiämme talonpaikkoja. Yritimme löytää Pylkkösten, Siilinin ja Seppä-Revon taloja, mutta ilmeisesti emme menneet tarpeeksi kauas. Kiersimme ison ympyrän ja huomasimme sitten tulleemme takaisin omille jäljillemme. Päätimme ottaa tien päästä uuden suunnan ja kulkea alas Veljakkajoelle, mutta maasto hämäsi meitä tasaisen lakeuden lapsia niin, että kulku vedätti liikaa vasemmalle. Tulimme niityn laitaan ja ihmettelimme jo missä olemme, vaikka tiesimme, ettemme voi joutua hukkaan, kun toisella sivulla on joki ja toisella Värtsilän tie. Kun nousimme niityn yli, tulimmekin tielle Veljakan kirkon kohdalla.

Kävelimme siis sota-aikaan vankileirinä olleen niityn yli. Katselimme ortodoksikirkon rauniot ja kävimme sitten pitämässä taukoa Veljakkajoen sillalla Suihkon myllyn kohdalla. (Soanlahtiseuran jäsenkirjeeseen laitoin M-L Ahdilta saamamme kuvan Miss Soanlahdesta. Emme tienneet kuka tyttö oli, mutta J. Timonen soitti heti seuraavana päivänä ja tiesi, että tyttö on Mylläri-Suihkon tytär Terttu Suihko. Olimme siis nyt tuon tytön kotipihassa.)

Kävin pesemässä hikisen naamani joessa ja istuin sitten sillalle eväitä syömään. Aurinko paistoi ja joki virtasi allani. Ajattelin, että olisipa mainioita, jos olisi kanootti, niin voisi meloa virtaa ylöspäin ja katsoa miltä joki näyttää mutkan takana. Kuulin kuorma-auton lähestyvän, mutta olin niin kankea kävelemisestä, että en päässyt ylös. Rytke kävi täyden tukkirekan jyristessä sillan yli. Hyvä, ettei selkää riipinyt. Kuski kyllä huomasi minut ja kättä heilautettiin.

Väki palaili kylälle. Löllönvaarassa oli saatu tarkkaa tietoa vanhimmilta mukana olleilta ja Pohjoispäässä kävijät olivat löytäneet perheen kodin rauniot. Kaikkien reissut oli mennyt hyvin ja väki oli tyytyväistä näkemäänsä ja kokemaansa. Lähdimme yhdessä hautausmaille. Ortodoksiselle hautausmaalle on kulku huonontunut metsätöiden jälkeen, kun risut ja maanhan jätetty moska on hävittänyt vanhan polun. Perille päästyämme J. Pylkkönen piti muistopalveluksen metsän siimeksessä vanhan haudan vieressä. Osa väestä jatkoi tien kautta luterilaiselle hautausmaalle ja me muutamat oioimme metsän kautta. Molemmilta hautausmailta löytyi lisää uusia, kuvaamattomia hautoja. Totesimme kuitenkin, että hautausmaalla olisi hyvä käydä keväällä ja kartoittaa ne vielä kerran kunnolla. Paluumatkalla tarkistimme linja-autossa, että luterilaiselta hautausmaalta on kuvattuna nyt 27 hautakiveä ja ortodoksiselta 25.

Talonväki oli lämmittänyt päivän aikana savusaunat ja väki kiirehti saunomaan. Päivän hiet lähti kylyssä ja sen jälkeen syötiin. Illalla menimme kansakoulun raunioille nuotiolle paistamaan makkaraa. Mukana olleet hanurimiehet E Moilanen ja K Liukkonen soittivat ja kaikesta väestä koottu sekakuoro lauloi. Matkanjohtaja tarjosi touhukkaana kaikille makkaraa ja mehua. Iltarusko värjäsi taivaanrannan kauniin punaiseksi. Ruisrääkän laulua oli kuulunut illalla ja aamuvarhain.

Väki siitä hajaantui aatoksissaan leppoisaan iltaan.

Aamulla kokoonnuimme sankarihautausmaalle laskemaan seppeleen ja tekemään kunniaa sankarivainajille ja muistamaan esipolviamme. A. Soanjärvi puhui kauniisti ja muistutti meitä nuorempia, että ”Älkää unohtako näitä hautakumpuja”.

Hyvästelimme isäntäväkemme ja lähdimme kohti Sortavalaa. Yllätyksenä saimme mukaamme kaksi nuorta kylän tytärtä, jotka olivat kyytiä vailla Suomeen.

Sortavalassa viivähdimme ostoksilla kaksi tuntia. Kuljettaja antoi kiertoajelun ja mahdollisuuden käydä ortodoksikirkossa, josta moni osti ikonin tai parikin. Suomen tulli teki meille temput ja otti linja-auton talliin tarkastettavaksi. Siinä vierähti odotellessa yli tunti. Kotiin pääsimme puolen yön jälkeen.

Matka onnistui mukavasti ja siitä kiitos kaikille mukana olleille. Tavataan viimeistään ensi kesän matkoilla.

Terveisin seuran sihteeri Riitta.