Soanlahti

Laatokka 10.2.1885 nro 6

Soanlahdella helmikuun alkupuolella

Usea Laatokan lukija tietänee, missä Soanlahti on; vaikka täältä ei ole sanomalehdissä mitään hiiskuttu, on se tullut tunnetuksi siitä hyvästä, kun Soanlahti on vanhoja lahjoitusmaita, joista näinä aikoina on ollut monenlaista puheen aihetta. Ja ne harvat lukijat, jotka eivät tietäne missä Soanlahti on, löytävät sen Suomen kartan itäreunalta löytyvän Jänisjärven itärannalta, Ruskealan pitäjästä.

Olot täällä, niin kuin muuallakin lahjoitusmaalla asujalle, ovat rappiotilassa. Hankaluuksia on monenlaisia. 

Ensiksikin kirkkomatka on 50 virstaa. Kirkolla asuu nimismies ja siellä käräjiä pidetään. Siellä on myös elo – ja rahamaksut suoritettavat. Harvoin on yhtään kylästä kirkolla, joka toisi edes tiedon kuulutuksista, joista useinkaan ei saa ennen tietää, kuin vallesmanni käypi kotona ilmoittamassa. 

Jo tästäkin olisi kyllin haittaa, vaan entäs mikä rasitus on monien muitten maksuin lisäksi rästiveroista, joita lähtee melkein saman verran, kuin muista kruunun maksuista, jota maksua omilla tiloillaansa asuja ei tunne ensinkään. Ruskealan kunnan maksutkin nousevat erittäin suuriksi, kun on paljon maantietä ja niissä monia siltoja ylläpidettävänä, joissa soanlahtelaisetkin ovat osallisina. 

Ja mitä sekasotku on jakamattomista maista? Ei kukaan tiedä pitää mitään omanansa, paitsi peltoa ja niittyä. Puita ottaa sen minkä ja mistä tahtoo, joten likeiset metsät ovatkin raiskatut, niin ettei ole kuin vesat jäljellä. Tämä haitta on nyt jo toivossa heti loppua, kun maanjako päättyy. Maat ovat täällä kahtena viimeisenä kesänä mitattu ja jyvitetty. Ensikesänä luvan mukaan tulee pöytäjako ja verojen tasaus. Maitten ylimittakaan ei ollut leikin asia, kun arvio ruplan verolta (1/4 manttaalin) on tehtynä kappale toista sataa päivätyötä kiireemmän kesän aikaan. Tämän työn teki useampi ilomielin, kun sen perästä toivoo saavansa hallittavansa maapalan erilleen. 

Levottomana lahjoitusmaan viljelijä odottaa, miten arvoisat säädyt näillä valtiopäivillä päättävät lunastushinnan maksun. Moni vaikeroipi, että jos lunastus hintaan vuotuisesti maksettava osa tulee yhtä kalliiksi, kuin tähän asti maksettava rästi-vero, niin täytyy jättää sekin huono rypyija autioksi. 

Pahin pelko on lahjoitusmaitten komitean tekemästä ehdotuksesta siinä kohden, että yhteisistä metsistä lohotaisiin niin kutsuttu ”kunnan metsä”, joten vielä tulisi liika virkamies elätettäväksi. Soanlahden piiristä ei olekaan enää paljon hirsipuita jäljellä.  Mitä metsä olisikin, sen valtio otti päältä pois, ja loput harvat varakkaammat ovat rakennuksiinsa kitkeneet. Mitä sitten jäisi tälle metsä herralle hoidettavaksi? Ei muuta, jos ei ruveta koivun ja lepän taimista honkia kasvattamaan. Ei ainakaan Soanlahdelle ole sovelias semmoinen metsäpiiri, sillä siitä ei taloudelliselle vaurastumiselle ole toivoakaan parannukseksi. Mutta lahjoitusmaan viljelijälle kun ei ole mitään puhevaltaa kohtalonsa korjaamiseen, vaan on täytynyt tyytyä, miten heille on määrätty; niin nyt tässä viimeisessäkin ratkaisevassa kohdassa täytyy tyyntyä, miten arvoisat herrat Helsingissä lahjoitusmaitten asiat päättävät. Rohkenevat kuitenkin lahjoitusmaan viljelijät toivota esi-isiensä vuosisatoina, monen hien puristettua, perkaamat vainionsa jättävänsä lapsillensa yhtä vapaina, kuin enimmällä osalla muilla maamme asukkailla on.
U. R.